Name:
Location: Espoo, Finland

Wednesday, February 02, 2005

Yhdysvaltojen terveydenhuollosta

Suomen tiedotusvälineet ovat viime vuosina riepotelleet maamme terveydenhoitoa. Tarkastellaanpa, miten asiat on hoidettu Yhdysvalloissa, maailman rikkaimmassa valtiossa.
Yhdysvalloissa käytetään terveydenhuoltoon noin 5000 dollaria asukasta kohden vuodessa, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin rikkaimmissa Euroopan maissa. Vaikka Kanadassa kuluu rahaa terveydenhuoltoon huomattavasti vähemmän USA:n verrattuna, on elinikä Kanadassa pidempi.
Yhdysvalloissa jäi vuonna 2003 45 miljoonaa ihmistä ilman terveyspalveluja. Luku on 16 % koko väestöstä.
Terveydenhuollon hallintoon kuluu esimerkiksi Kaliforniassa 28 % 163 miljardin dollarin kokonaisbudjetista.

Työnantaja kustantaa terveydenhuollon työntekijöille ( % työntekijöistä)

61 %

Terveydenhuollon ulkopuolelle joutuneet kokopäiväiset työntekijät

21 miljoonaa


Lähde: San Francisco Chronicle 11.10.2004.

Johtopäätös: Kun tarkastellaan USA:n lukuja Suomen vastaaviin, voidaan Suomen terveydenhuoltoa pitää erittäin tehokkaana ja olisi kiva, jos kuntatyöntantaja ja tiedotusvälineet tämän vähitellen myöntäisivät ja alkaisivat suhtautua kannustavammin sairaaloiden ja muiden terveydenhuollon yksiköiden työntekijöihin. Erityisesti suomalaisten lääkäreiden haukkuminen pitäisi loppua välittömästi. Eräs iso eteläsuomalainen sanomalehti on tässä haukkumisessa erityisen innokas. Suomessa on muodissa myös terveydenhuollon kilpailuttaminen. On hyvä muistaa, mihin kilpailuttaminen johtaa, kun se viedään äärimmilleen kuten Yhdysvalloissa. Potilaiden rahat voivat joutua pelureiden taskuun.
Lisää terveydenhuollosta ja erityisesti lääketehtaista voi lukea transparenssiartikkelistani.

3 Comments:

Blogger Toni said...

Noh, kyllä se Suomen julkinen terveydenhuolto on äärettömän tehotonta keskussuunnittelun vuoksi, ja vapailla markkinoilla terveydenhuolto järjestyisi paremmin. Tähän eivät ole suinkaan syypäinä lääkärit tai hoitajat, vaan raskas hallinto ja tehoton resurssien allokointi. Ja se, että Yhdysvalloissa ei ole julkisen vallan maksamaa terveydenhuoltoa, ei liity oikein mitenkään siihen, kuinka tehokasta se terveydenhuolto on ja kuinka tehottomasti siellä allokoidaan resursseja.

Olen mm. itse joskus yrittäny selittää, minkä takia Yhdysvaltain terveydenhuolto on niin kallista, ja vapaa markkinatalous ja kapitalismi lienevät syypäiden listalla viimeisenä. Suomessakin puolestaan esimerkiksi lääkärilakon aikana yksityiset hoitivat potilaita yli 20% halvemmalla, ja seurantatutkimusten mukaan potilaat olivat tyytyväisempiä. Tässäkin kyse oli yksittäisestä hoitopiikistä, johon yksityisillä ei ollut mahdollisuutta varautua, vaan nämä 20% säästötkin tulivat, vaikka mentiin joustoilla - joustoilla, joihin julkinen puoli tuskin kykenee, heillä kun tuntuu olevan vaikeuksia hoitaa tavallista potilasvirtaakaan ilman jonoja. Lisäksi yksityiset eivät edes saaneet etuja, joita toiminnan tasaamisesta ja laajentamisesta sekä niiden mukana tuomista skaalaeduista syntyy.

11:55 PM  
Blogger P.Nykanen said...

Hei.
YK:n mukaan Yhdysvalloissa laitetaan verotuksen kautta 6.2 % bruttokansantuotteesta kun Suomessa vastaava luku on 5.3 %. Tämä oli yllättävä havainto. USA:ssa on valtiolla merkittävä osuus terveydenhuollon rahoituksesta.

WHO:n tilastoista löytyy mielenkiintoisia vertailuja
http://www.who.int/countries/fin/en/

Muuttujia vuodelta 2001

Bruttokansatuote asukasta kohden dollareina:
Suomi 26000
Ruotsi 26000
Norja 36000
Saksa 26000

Terveydenhuollon kokonaismenot (valtio + kunnat + yksityiset)/asukas. Dollareina
Suomi 1600
Ruotsi 2200
Norja 3000
Saksa 2400

Terveydenhuollon kokonaismenot bruttokansantuotteesta
Suomi 7%
Ruotsi 8,7 %
Norja 8,0 %
Saksa 10,8 %

Valtion ja kuntien osuus terveydenhuollon menoista
Suomi 76 %
Ruotsi 85 %
Norja 86 %
Saksa 75 %

Verorahoja terveydenhuoltoon/asukas
Suomi 1200 dollaria
Ruotsi 1800
Norja 2550
Saksa 1800

En löytänyt WHO:n taulukosta USA:n lukuja. Luvuista ilmenee, että Suomessa laitetaan noin 30 % vähemmän verorahoja terveydenhuoltoon asukasta kohden esim. Ruotsiin ja Saksaan verrattuna.
Suomessa on siten ollut ”laihialainen” malli muistona 90-luvun alun lamasta. Nyt meilläkin pitäisi terveydenhuoltoon sijoittaa rahaa kuten tehdään Euroopan sivistysmaissa.

9:58 PM  
Anonymous Anonymous said...

http://www.ipaa-yhdistys.fi/forum/viewtopic.php?t=45&sid=89cfb31147bc5548e3113823f80c2055

12:03 PM  

Post a Comment

<< Home

Technorati search results for nettipäiväkirja http://pekkajnykanen.blogspot.com 2004-11-27T14:54:19+00:00 780965 60 Locations of visitors to this page